Ohjelma
ERÄÄT 10 SYYTÄ LÄHTEÄ HAVULLE
1. Mieletön tunnelma ja mahtava meno
Leirit on partion suola ja isot piirileirit ovat suolapurkkeja. Siitä nyt vain syntyy aivan omanlaisensa fiilis, kun pienelle alueella asettuu ennen näkemättömän iso sakki Pohjanmaan Partiolaisia. Ja onpahan sitten, mitä muistella kiikkustuolissa!
2. Räiskyvät iltaohjelmat
Reilu tuhat partiolaista lähtee iltanuotiolle: liput ja viirit hulmuaa, huudot ja nauru raikuvat. Turva auttaa alaleirin kerrallaan asettumaan paikoilleen ja yhtäkkiä koko leiri hiljenee vain aloittaakseen yhdessä leirilaulun. Ohjelma jättimäisellä lavalla alkaa; saa nauraa, viihtyä, yllättyä ja tunnelmoida.
3. Vauhtia ja Voimaa –ohjelmalaakso
Leirin ohjelma on täynnä sellaista toimintaa, mitä pienillä leireillä ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa. Vauhtia ja Voimaa –ohjelmalaaksossa sitä onkin tiedossa roppakaupalla. Pääset kokeilemaan esimerkiksi seinäkiipeilyä, sirkustemppuja ja metsäkuntosalia.
4. Ikäkausitapaamiset
Tule tapaamaan piirin muita partiolaisia mukavissa olosuhteissa. Tarpojat lähtevät rentoutumaan ja pitämää hauskaa KITTin pisteissä. Samoajat seikkailevat Pyhä Yrjö -liveroolipelissä ja chillailevat Partiodiscossa. Vaeltajat kokoontuvat nautittavan runsaalla aamiaisella ja lippukunnanjohtajat pääsevät keskustelemaan sekä kuulemaan ajankohtaisista asioista Havu-hehkuilla. Ompa Havulla vielä KoGi-tapaaminenkin!
5. Uudet jutut
Oletko lippukuntasi Masterchef? Osaatko tehdä leiriportin tai rakentaa suihkun? Miten leirilehteä tehdään tai metallia työstetään? Kaikki havulaiset oppivat varmasti leirin aikana runsain mitoin uusia taitoja olitpa sitten leiriläinen tai pestiläinen.
6. Bigalus
Leirin yksi ehdoton vetonaula tulee olemaan tämä salaperäinen, koko leirin tavoittava, strategisia taitoja vaativa peli. Bigalus on jotain, jota ei pääse kokeilemaan kotona ja jota ei olla tehty aiemmin. Tule tekemään ennätys siitä, kuinka moni voi pelata yhtä aikaa samaa peliä sekä kuinka useilla eri tasoilla. Sinä olet pelissä sisällä joko pelinappulana tai niiden liikuttajana. Edessä on kaksintaisteluja, haasteita, yllättäviä käänteitä ja yhteistyötä.
7. Ystävät
Löydä uusi partioystävä tai ystäväryhmä vaikkapa Havun kahvilasta. Tai tapaa se vanha, jota et ole pitkään aikaan nähnyt. Turhaan ei sanota, että parhainta partiossa lopulta kuitenkin ovat ystävät, kokemukset –ja leirit.
8. Luonto
Leiripaikkana toimii uskomattoman kaunis Maijanlampi Taivalkoskella. Puolustusvoimien harjoitusalue ympäröivine vaaroineen ja havumetsineen tarjoaa mahtavat puitteet leirin toteuttamiseen. Maijanlammen historiasta löytyy monta partioleiriä, mutta tuskinpa yhtään niin isoa kuin ensi kesän tuleva leiri tulee olemaan. Onneksi laajoilta alueilta löytyy varmasti majoitustilaa kaikille. Leirin keskellä on lampi, jossa pääsee vilvoittelemaan kuuman kesäpäivän aikana. Tarpojat ja seikkailijat pääsevät tutkimaan leirin ulkopuolisiin huikeisiin maastoihin järjestetyillä retkillä.
9. Kurssit
Havu goes shop in shop meininkiin, sillä leirillä järjestetään myös koulutusta! Tiedossa on muun muassa vihjareita, nuotiokitarakurssi sekä hygieniapassikoulutus. Uudet aikuiset pääsevät heti kiinni järjestön toimintaan Tervetuloa Partioon -kurssilla.
10. YLLÄTYS!
Ihan kaikkea ohjelmasta ei kerrota, jotta yllätysmomentti säilyy Havulle asti. Tule paikalle ja koe itse!
Havun ohjelmassa näkyy vahvasti leirin pääteemat: yhdessä tekeminen, ikäkausien ohjelmat, kädentaidot ja perinteinen partio-ohjelma. Ohjelman runkona toimivat ohjelmalaaksot, joihin sudenpennut, seikkailijat, tarpojat ja samoajat saavat yhdessä osallistua. Jokaiselle ikäkaudelle on räätälöity kuitenkin oman taitotason mukaiset tehtävät. Tiedossa on myös yksittäisille ikäkausille järjestettyä omaa erityistä ohjelmaa. Monipuolisissa ohjelmalaaksoissa päästään muun muassa tutustumaan perinteisiin taitoihin, harjoittelemaan herkullisten eräruokien tekemistä, viihtymään ja testaamaan taitoja liikunnallisissa aktiviteeteissa sekä työstämään erikoisia materiaaleja: metallia ja nahkaa. Leirin ohjelman kruunaa koko leirin yhteinen peli, jossa kaikille, sudenpennuista aikuisiin on oma roolinsa. Havun aloittaa ja päättää taatusti mieleenpainuvat yhteiset isot iltaohjelmat.


