Lippukunnalle

Havusta on tulossa parhain piirileiri tähän mennessä, joten toivomme lippukuntien nyt ryhtyvän kannustamaan jäseniään mukaan. Lippukuntien olisi hyvä huomioida Havu syksyn ja kevään toimintaa suunniteltaessa. Johtajiston rakenteen miettiminen, leiritaitojen kertaaminen, leiri-innostuksen nostattaminen ja vaikkapa savun leiriportin sekä muiden rakennelmien suunnittelu tarjoaa hyvää ohjelmaa esimerkiksi ryhmien iltoihin. Leirit ovat partiotoiminnan huippujuttuja ja niitä kannattaa alkaa hehkuttaa jo hyvissä ajoin!

LEIRIMAKSUT

Leiriläiset maksavat leirimaksun omalle lippukunnalleen kahdessa osassa, ensimmäinen osa maksetaan 15.3. mennessä. Lippukunta voi järjestää leirimaksun keräämisen tavalla, joka on todettu kussakin lippukunnassa hyväksi ja toimivaksi, esimerkiksi laskulla. Lippukunta tilittää leirimaksut kootusti piirille.

Piiri lähettää lippukunnille laskut seuraavasti:

1.     erä  viikko 16 (maksuaikaa perinteinen 14 pv)

2.     erä viikko 24 (maksuaikaa perinteinen 14 pv)

 

HAVU-AGENTIT

Agentit toimivat lippukunnissa leirin ja lippukunnan välisenä yhteyshenkilöinä sekä leirinmarkkinoijina. Agentit ottavat vastaan lippukunnan ilmoittautumiskaavakkeet ja ilmoittavat kaikkien lähtijöiden tiedot sähköisesti kootusti piiritoimistolle. Mikäli et tiedä lippukuntasi Agenttia, saat sen lippukuntasi johtajilta, sekä kysymällä osoitteesta anne. koskela ät pohjanmaa . partio . fi

Agenttipostit

Havu-Agentit saavat sähköposteihinsa leiriä koskevaa ajankohtaista tietoa Agenttipostin muodossa. Postit löytyvät myös alta:

Huhtikuun Agenttiposti

Helmikuun Agenttiposti

Tammikuun Agenttiposti

Marraskuun Agenttiposti

 

LEIRIN RAKENNE

Kyseessä on suurleiri, joten leirin ”anatomia” ja organisaatio noudattelee suurleireiltä tuttua kaavaa. Leirin ylin johto, Staabi, vastaa leirin kokonaisuudesta. Leiri on jaettu muutamaan alaleiriin, joiden johto vastaa alaleirien toiminnasta leirin aikana. Alaleirit on jaettu lippukuntatason yksikköihin, eli savuihin. Savujen sisäisestä toiminnasta vastaavat lippukuntien omat johtajat.

Alaleiri: Alaleiri koostuu noin 6-8 savusta, jolloin yhden alaleirin koko on noin 400-500 leiriläistä. Alaleirissä toimii 1-2 huollon alaisuudessa olevaa kyläkeittiötä, joiden kautta leiriläisten muonitus hoidetaan. Havulle on tulossa myös perheleiri omaksi alaleirikseen.

Savu: Alaleirin pienempi yksikkö koostuu yhdestä suuresta lippukunnasta tai on muutamien pienempien lippukuntien yhdistelmä. Kaikki ikäkaudet asuvat oman lippukuntansa savuss,a vaikka tekisivätkin jotain pestiä leiriorganisaatiossa.

Ohjelma: Pääsääntöisesti leiriläiset tekevät ohjelmaa erilaisten teemojen varaan rakennetuissa teemalaaksoissa. Jokainen laakso sisältää ohjelmaa kaikille ikäkausille. Ohjelma on suunniteltu niin, että se tukee mahdollisimman hyvin nykyisen partio-ohjelman mukaista ryhmärakennetta ja että suoritukset, mitä leirillä tehdään ovat partio-ohjelmasta lähtöisin. Ohjelman vaativuus vaihtelee kunkin ikäkauden tarpeiden mukaan. Varsinkin nuoremmat ikäkaudet toimivat etupäässä oman ryhmän kanssa.

Kuten aina suurleireillä, leirin ohjelmaan kuuluvat isot yhteiset tapahtumat, mutta myös alaleirien omille ohjelmille on varattu aikaa. Vaikka leirin virallinen ja järjestetty ohjelma täyttää päivät tehokkaasti, on vapaa-aikaakin tarjolla. Silloin voi vaikka piipahtaa leirin kioskilla tai johtajahuolloissa. Leirille on suunnitteilla Ko-Gi tapaaminen. Tarjolla on myös perinteinen haikki, jonka jälkeen hiet päästään huuhtomaan pois saunomalla. Leirillä on mahdollisuus peseytyä suihkussa joka päivä.

 

TIEDOTUS

Tälle sivulle päivitetään syksyn ja kevään mittaan lippukunnille tärkeää tietoa. Käytämme tiedotuksessa myös Navakkaa. Alkusyksystä luvassa on jokaiselle lippukunnalle lähetettävä markkinointipaketti kolojen seinille laitettavaksi. Leirillä on epävirallista tiedotusta ja fiilistelyä varten Facebook-sivut, joista voi seurata järjestelyjen etenemistä ja esittää kysymyksiä. Pyrimme olemaan esillä myös osassa piirin suurimmista tapahtumista. Seuraa uutisia, niin tiedät missä. Staabille voi esittää kysymyksiä suoraan sähköpostitse. Osoitteet löydät Tekijät -sivulta.